Suomessa todetaan vuosittain 3000-4000 uutta Lymen borrelioosi -tapausta vuosittain. Kesäisin luonnossa ja erityisesti heinikoissa liikkuvien kannattaa tehdä ”punkkisyynistä” arkinen iltarutiini. 

Korvalääkärikeskus Ainon ylilääkärinä toimiva Miikka Peltomaa on Suomen johtavia borrelioosi-asiantuntijoita, jonka vastaanotolle taudin tai tautiepäilyn vuoksi tullaan lähes viikoittain. Potilaita tulee koko Suomen alueelta. 

Monioireinen tauti

Borrelioosi on bakteeritulehdus. Keskimäärin kolmannes punkeista kantaa borrelia-bakteeria, mutta vain joka sadas pisto todella aiheuttaa taudin. Borrelioosin tarttumiseksi punkin on yleensä pitänyt olla iholla vuorokauden tai sitä pidemmän ajan.

Borrelioosi voi oireilla hyvin monin eri tavoin. Tavallisin ensioire on noin viikon sisällä alkava ihottuma, joka lähtee liikkeelle pistokohdasta ja laajenee viidestä senttimetristä jopa kymmenien senttimetrien laajuiseksi alueeksi. Potilaalla voi olla yleisoireina myös lämmönnousua, päänsärkyä, lihas- ja nivelsärkyjä sekä väsymystä.

Osalla potilaista tauti loppuu tähän, riippumatta siitä, saako potilas hoitoa. Osa potilaista saa levinneen taudin oireita, joita ovat mm. kasvohalvauksena ilmenevät hermojen toimintahäiriöt sekä hermosäryt ja nivel- ja lihastulehdukset. 

Lasten kasvohalvauksista kolmannes ja kesäaikaan yli puolet on borrelioosin aiheuttamia. Myös aikuisilla borrelioosi on tavallinen kasvohalvauksen. 

Borrelioosi paranee antibiootein

Lääkärin vastaanotolla selvitetään potilaan oireita, ja ensimmäinen johtolanka taudin selvittämisessä on potilaan kertoma tarina. 

Laboratoriotutkimusten avulla voidaan useimmiten osoittaa joko borrelioosi tai mahdollinen muu sairaus. Aivan taudin alkuvaiheita lukuun ottamatta useimmilla borrelioosia sairastavilla ovat veren vasta-aineet borrelia-bakteeria kohtaan koholla. Borrelioosin hoidoksi riittää yleensä suun kautta otettava, 2-3 viikon mittainen antibioottikuuri. 

Jos huomaa punkin ihollaan, on se syytä poistaa välittömästi. Tämän jälkeen riittää, kun tarkkailee pistokohtaa ja mahdollisen laajenevan ihottuman kehittymistä.  Jokaiseen punkin pistokohtaan iholla tulee pieni punoittava läiskä ja sitä ei pidä pitää borrelioosina. Lääkäriin syytä lähteä vasta kun mahdollinen ihottuma on kehittynyt läpimitaltaan yli viiden senttimetrin laajuiseksi tai ilmenee muita oireita. Varmuuden vuoksi ei antibioottikuuria ole tarpeen ottaa.